Repe-villakoiran pentuaika

Repe noutaa Kessin

Tämä sivu kertoo Repen lapsuudesta. Olen iloinen, jos saat Repen kasvamisesta ja kasvatuksesta vinkkejä tai varoittavia esimerkkejä omaan koiranpitoosi. Goldfire's Black Maestro eli Repe (s. 16.11.2003) on keskikokoinen villakoirapoika, joka muutti meille 8-viikon ikäisenä tammikuussa 2004. Repe on saanut nimensä Repe-Sorsan mukaan: mustalle sorsakoiralle mustan sorsan nimi.

Villakoira oli meille uusi rotu, aikaisemmat koiramme ovat olleet bernejä. Nyt halusin keskikokoisen, parrattoman rodun, josta ei lähde karvaa. Rodun terveys ja mutkaton luonne olivat myös ohjaamassa valintaa. Villakoiralla saattaa vielä nykyäänkin olla voimakas metsästysvietti; käytettiinhän rotua vasta sata vuotta sitten monipuolisesti metsästäjän kaverina.

12.1.2004 Repe jättää jäähyväiset Sanni-emolleen ennen Pietarsaareen lähtöään.

Repe tervehtii naamaa vilkkaasti nuolemalla kaikki ihmiset, jotka vain ovat naamaansa tarpeeksi likelle tuomassa. Hyppimisen kitkemiseksi kaikille Repen tapaaville ihmisille annetaan ohjeeksi olla huomaamatta sitä, jos kaikki neljä jalkaa eivät ole maassa. Myöhemmin osoittautuu liian vaikeaksi kouluttaa ihmisiä, joten Repe saa hyppiä ihmisten päälle oikein luvan kanssa.

Kotona! Ella 5 v. ja Repe tapaavat. Turvallisinta on ottaa koira syliin lattialla istuen.

Ja heti aloitetaan sisäsiisteyden opettelu. Sanomalehtiä laitetaan eteisen lattialle. Yleensä Repe onnistuukin tekemään lehdelle tai sitten ulos, jonne pitää päästä vähintään kahden tunnin välein, jos meinataan selvitä ilman sisävahinkoja.

Repe viemässä Lotan 3 v. housuja. Nyt tarvitaan hyviä neuvoja.

Toinen tärkeä harjoiteltava juttu on hampaiden käyttö. Niitä saa käyttää leluihin ja ruokaan, mutta ei ihmisiin ja kissoihin. Aluksi Repe innostuu tyttöjen perään juoksemisesta ja yrittää yhtyä leikkeihin hampaiden kera, mutta johdonmukainen kieltäminen ja oikeasta käytöksestä palkitseminen tuottavat tulosta. Välillä laitetaan jäähylle sekä tytöt, että koira, jos tilanne menee liian kiihkeäksi.

Aikuisten käsien liian kovaan pureskeluun tepsii vinkaiseminen tai sormen "luiskahtaminen" kurkkuun, yök! Näin ei tarvitse suuttua pennulle hammastelusta. Kolmen viikon kuluttua ovat puruyritykset jo lähes kokonaan korvautuneet mukana juoksulla ilman hammastelua.

Osku 11 v. arkailee uutta pentua.

Ruoan syöminen vierekkäin auttaa tutustumisessa.Repellä on lähestymiskielto Oskuun. Edellinen koiramme oli täysin Oskun tassun alla, mutta uusi pentu on niin pelottava, että aluksi tarvitaan ison kissan suojelua pikkuiselta koiralta. Repelle ei voi huutaa EI!, jos se on menossa Oskun luo, koska Osku pelästyy luullessaan, että hänelle huudetaan. Tilanteet täytyy yrittää ennakoida eli palkita koira oikeasta käytöksestä ja / tai puuttua tilanteeseen käsin. Parin viikon kuluttua Osku on saanut jo itseluottamustaan takaisin ja kokeilee jo itsekin pennun komentamista, jos se on Oskun mielestä turhan tungetteleva.

Repen eka jälki suihkuhuoneen lattialla.

Talviset kelit estävät hieman pennun harjoittamista ulkosalla, mutta käyhän tuo "jäljen" tekeminen sisätiloissakin. Pentu odottamaan oven taakse, tossut pois jalasta, ruokakuppi toiseen käteen ja irtoruokaa toiseen käteen ja niin tehdään ensimmäinen jälkiharjoitus. Jäljen pituus on huima parisen metriä ja sen päälle ripotellaan koiran purkkiruoan palasia. Jäljen päähän laitan ruoan ja sitten vain hakemaan pentu paikalle. Repe saakin heti juonesta kiinni ja etenee jälkeä pitkin koiranruokaa popsien. Jossakin vaiheessa reitille jää hiukan enemmän tähteitä, sillä seuraavat palaset ovat niin houkuttelevia, ettei edellisiä ehdi syödä aivan tarkkaan.

Hevosiin tutustumassa. Tosi hyvin maistui hevosenkikkarat!

Repe on todella reipas pentu. Edes hevoset eivät tuota minkäänlaista paniikkia, vaan pentu suhtautuu niihin itsestäänselvyytenä. Pentu onkin syytä tutustuttaa mahdollisimman monenlaisiin juttuihin, joita se sitten isompanakin kuitenkin kohtaa. Hyvät kokemukset jo pentuajalta auttavat ehkäisemään myöhempiä ongelmia.

Autokyytien ajaksi Repe laitetaan joko kantokoppaansa, taikka lyhyemmillä matkoilla se saa olla pelkäävän paikan jalkatilassa. Häkkiä se saattaa protestoida parilla vinkaisulla, mutta hiljenee nopeasti, kun vinkumiseen ei koskaan olla reagoitu mitenkään. Jalkatilassa se puolestaan pysyy makupalojen, kehujen ja käsien avulla.

Jollei autokyytiä ole tarjolla, kelpaa Repelle pulkkakyytikin lampaantaljalla Lotan sylissä istuskellen.

Yleensä Repe ulkoilee ilman remmiä, mutta oikein vilkasliikenteisillä paikoilla liikkuessamme, laitan hätäjarruksi valjaisiin kiinni ohuen narun. Tietä pitkin kävellessämme Repen pitää aina olla minun vasemmalla puolellani, vasemmassa tien reunassa.

Kehun ja välillä palkitsen makupaloilla, kun se kulkee reunassa. Jos Repe menee liian keskelle tietä (kuvassa kuvitteellisen katkoviivan oikealle puolelle), sanon: "toiselle puolelle", ja ohjaan tai houkuttelen sen omilla käsilläni takaisin vasempaan reunaan.

Pikku hiljaa Repe on saanut juonesta kiinni ja yhä vähemmän tarvitsee puuttua sen ponkoiluun väärälle puolelle. Vastaantulevat ihmiset ja koirat saavat kuitenkin Repen vielä unohtamaan reunassa kulkemisen. Koirien ohitukset teemme yleensä niin, että käännän Repen istumaan tien reunaan selkä toista koiraa päin ja syötän sille makupaloja niin kauan, että toinen koira on mennyt ohi. Tai sitten käännän selkäni vastaantulijoille, kyykistyn alas ja otan pennun jalkojeni väliin ja silitän sitä rauhallisesti. Kun koira on mennyt ohi, päästän pennun menemään ja samalla lähden itse reippaasti jatkamaan matkaa ja kutsun Repeä.

Raa'an broilerin koiven kimpussa. Syömisen helpottamiseksi luu on langalla kiinni pöydän jalassa.

Luoksetuloa harjoittelemme monta kertaa päivässä. Ruoan antamiseen liittyy aina: "Repe, tule!" -kutsu. Repe syö kotiruokaa ja raakaa lihaa ja luita. Erityistä herkkua ovat broilerin palat, tietysti raakana. Makupaloina tapakasvatuksen yhteydessä on esimerkiksi: kuivattua kalaa, pikkuruisia makkaran paloja ja mikrossa kypsennettyä jauhelihaa. Repe saa myös hedelmiä ja juureksia nakerreltavakseen silloin tällöin. Ainakin omena, porkkana ja paprika on kelvannut "lihansyöjällemme".

Repe on yllättävän itsenäinen. Yksinolon opettelu ei ole tuottanut mitään vaikeuksia. Pari ensimmäistä viikkoa pentu nukkui sänkymme vieressä, mutta sitten nukkumapaikka vaihtui eteiseen, koska heräsin pienimpäänkin pennun liikahdukseen. Siirtyminen yöksi Oskun seuraan "piippuhyllylle" sai aikaan parina ensimmäisenä yönä vain muutaman vinkauksen, ei sen kummempaa. Päivisinhän Repen ei tarvitse olla käytännössä juurikaan yksin, koska työskentelen kotona ja pidän koiraa mukana mahdollisimman monissa paikoissa.

Erityistä huomiota olen kiinnittänyt riittävään lepoon, koska Repe saa tyttöjen kanssa puuhatessaan aika paljon tekemistä päivittäin. Temppujen opettaminen on rajoittunut lähinnä istumiseen. Ei-sana on opittu jo hyvin, samoin luoksetulokutsu. Repe osaa myös pyytää lupaa katsomalla silmiin.

1.2.2004 Repe on Vaasan lähistöllä kylässä.

Chari on edellisen koiramme, Orrin, pentu. Ei tosin mikään pennun kokoinen ja ikäinen enää. Chari on yksi kilteimpiä bernejä, joita olen ikinä tavannut. Repen kanssa ollaankin tarkkana siitä, että mitään huonoja kokemuksia toisista koirista ei ainakaan näin alkuunsa tulisi.

Lotta syöttää makupalaa ja äiti kampaa.

Villakoiran turkki on kuulemma työläs. Ainakaan vielä en ole huomannut mitään työläyttä. Tarkoitus ei ole Repelle näyttelykampausta kasvattaa, koska se provosoi toisia koiria. Koirahan näyttää siinä siltä kuin olisi juuri menossa toisen kimppuun: karvat pörhöllään, etupainoinen ja häntä tomerasti selän yllä. Varma tapa saada köniinsä. Kerran viikossa kampaan koiran läpi, nypin karvoja korvista, putsaan Epioticilla, leikkaan kynnet ja siistin tarvittaessa saksilla tassuja ja kuonoa. Rauhallinen käsiteltävä tämä pentu on, ei tarvitse ollenkaan niin paljon makupaloja syöttää, kuin mitä muiden koirien kanssa on syötetty.

Repe tappaa niskaotteella possun. Lapsiperheessä leluja riittää.

Sisäsiisteys on suunnilleen samassa vaiheessa kuin alunperinkin: vahinkoja tulee, jos ei itse ole aktiivisesti viemässä ulos. Toisaalta sisäsiisteys on meillä parantunutkin: lapset pitävät lelunsa omassa huoneessaan, eivätkä ripottele ympäri huushollia, kuten ennen koiran tuloa oli tapana. :-)

Repe auttaa Lottaa kiipeämään kivelle vetämällä kepistä.

Repen päivän vakio-ohjelmaan kuuluu Lotan hakeminen tarhasta. Lotan venkoilun ja pukemisen ajan pentu on kokoajan joko sylissäni tai repussani.

Repe laskee pyllymäkeä kiveltä Ellan sylissä.

Lotan tarhaan on kotoamme muutaman sadan metrin matka metsän halki. Tavallisesti varaan mukaan päiväruoan annettavaksi makupaloina tuon reissun aikana. Harjoittelemme silloin ihan perusjuttuja: tien laidassa kulkemista, luoksetuloa, ihmisten ohittamista, istumista ja odottamista. Leikkihetki vietetään aina tietyllä kivellä, jolle tytöt ja koira kilpaa kiipeävät ja laskettelevat alas. Välillä koira laskee tyttöjen sylissä, välillä itsekseen.

Hyppy kiveltä! Melkoinen agility-koira tämä pentu on luonnostaan.

Repe tykkää kiipeillä ihan itsekseenkin, houkuttelematta, kivien, lumivallien ja puunrunkojen päällä.

Pelkääjän jalkatilassa.

Autokyytien ajaksi Repe laitetaan joko kantokoppaansa, taikka lyhyemmillä matkoilla se saa olla pelkääjän paikan jalkatilassa oman tyynyt päällä. Nyt Repe on oppinut pysymään jalkatilassa, eikä yritä sieltä enää pois. Jossakin vaiheessa se teki pari kertaa niin, että ei olisi halunnut antaa itseään kiinni, kun piti mennä autoon. Tämä loppui alkuunsa, kun komensin "ei!" ja sanoin heti perään "Repe, tule!", jonka Repe osaa jo tosi hyvin. Kannattaa reagoida heti sellaisiin tapoihin, joiden pois kitkeminen on työlästä myöhemmin, kun koira on tehnyt siitä tavan.

Toinen heti pois kitkettävä juttu on ollut tv:n katselu. Niin söpöltä kuin kuvan jahtaaminen ja vahtiminen saattaa ensimmäisillä kerroilla näyttääkin, niin vanhemmiten siitä saattaisi syntyä melkoinen riesa. Parasta siis heti alkuunsa rauhoittaa koira syliin ja jättää tv:n katselu meille kaksijalkaisille.

Makupala laitetaan jälkeen.

Ensimmäisen "makkarajäljen" tekeminen:
Repen jäljen teossa on nyt siirrytty omalle pihalle. Koira odottaa sisällä. Otan mukaan makupaloja laitettavaksi jäljen päälle ja jäljen loppuun vielä erikseen ruokaa kupissa. Ensimmäinen jälki saa olla pituudeltaan noin 10 metriä ja sen voisi periaatteessa tallata vieläkin tiheämmillä askelilla kuin mitä kuvassa. Asetan makupalat selän taakseni täsmälleen jäljen päälle. Jäljen teossa on tärkeää kävellä aina eteenpäin, eikä palata samaa tietää, jolloin sotkisi oman jäljen.

Tarkoitus on pitää hauskaa ja antaa koiralle mukavaa, rauhallista tekemistä. Jäljestäminen ja muiden nenänkäyttötehtävien pitäisikin mielestäni kuulua kaikkien koirien perushoitoon, aivan samoin, kuin ulkoilun. Puen koiralle valjaat ja remmin, vien sen jäljen alkuun ja näytän kädellä maahan kohtaan, josta jälki alkaa. Ja sitten vain ollaan hiljaa ja annetaan koiran tehdä työ.

Ei haittaa, vaikka kaikki makupalat eivät löytyisikään.

Niin tärkeä on koiralle hajuaisti, että se ei lumesta huolimatta käytä jäljen seuraamiseen näköaistiaan, vaan ensisijassa nuuskii tiensä eteenpäin. Jos koira aikoo palata tutkimaan selkäni taakse jääneitä makupaloja, pysäytän sen remmin avulla sanomatta mitään. Liikun eteenpäin kun koirakin liikkuu oikeaan suuntaan. Koiraa ei pidä mennä neuvomaan, jos se poikkeaa jäljeltä sivuun, vaan antaa sen itse tehdä virheensä ja löytää takaisin jäljelle. Näin se oppii, miten kannattaa menetellä jäljen hukkuessa.

Löytyihän se!

Vähitellen itse jäljestämisestä tulee niin hauskaa koiran mielestä, että makupaloja ei tarvitse tiputella niin tiheään ja lopulta ei ollenkaan.

Naapuri seuraa muutaman metrin päässä Repen jäljestämistä.

Repellä on mukava rajanaapuri: lapinkoira Verneri. Repen pennun haju on harhauttanut Verneriä, joka pitää Repeä ihanana, ja suhtautuu siis pentuun sopivan kiinnostuneesti. Repe käy joskus moikkaamassa Verneriä sen pihalla (omistajien luvalla), mutta varsinaisesta leikistä ei oikein voi puhua.

Repe 4 kk Lotan 3 v sylissä.

Repe on juuri sen kokoinen, että toisaalta ei mene rikki, mutta kuitenkin tytöt pystyvät pitämään koiralle jöötä. Repe menisi mielellään tyttöjen huoneeseen "leikkimään" näiden leluilla, mutta jokaista tunkeutumista seuraa huuto ja mekkala ja koiran kiikuttaminen pois huoneesta.

Black-and-tan värinen villakoira

En ollut silmiäni uskoa, kun pianotunnille kaahatessamme näin juuri sellaisen kaksivärisen keskikokoisen villakoiran, jollaista kaipailin alkuunsa. Kävi ilmi, että kyseistä väriä on "saatavilla" vain Saksassa ja hankintakin näin muinoin turhan työläänä ja aikaa vievänä jäi. Tämä yksilö oli vain käymässä Pietarsaaressa, joten ei ihme, että ei ole aiemmin silmiini osunut.

Repe rakastaa piiloleikkiä. Tytöt menevät piiloon makupalojen kera ja minä päästän kohta Repen ryntäämään perään. Aluksi Lotta ei meinannut malttaa pysytellä piilossa ääneti, mutta pian sekin taito tuli opittua ja Repe joutuu käyttämään nenäänsä löytääkseen tyttöjen luo. Ella on piilossa kiven takana kuvan oikeassa ylänurkassa.

Löytyi! Palkan vuoro.

Ja kotipihalla on sitten toisenlaisten leikkien vuoro.

Vihdoinkin löytyi samalla aaltopituudella oleva koirakaveri Repellekin (lue: tarpeeksi raju, mutta kiltti). Inki-mäyris osaa Repen mielestä kaiken olennaisen leikkimisestä: kovan vauhdin, tiukat käännökset ja roolin vaihdokset saalistajasta saalistettavaksi. Mikä mimmi!

Tulis jo kesä ja sais mansikoita!

Repe yrittää kaivaa mansikat lumen alta. Metsästysviettikö lie panee kuvittelemaan myyriä hangen alle vaiko mansikat houkuttelevat hajullaan?

Repe tutustuu Rosa-flattiin

Repe on parin kuukauden aikana ehtinyt solmia jo monta koiratuttavuutta. Toisaalta, lenkillä menemme lähes aina toisten koirien ohi tai odotamme, että toiset menevät meidän ohi. Pidän tärkeänä sitä, että Repe saa mahdollisimman positiivisia kokemuksia toisista koirista, jolloin se voisi säilyttää hyvän asenteensa lajikumppaneihinsa mahdollisimman kauan, eikä joku vastoinkäyminenkään silloin välttämättä romahduttaisi kerralla uskoa kaikkiin nelijalkaisiin.

1.4. oli merkkipäivä Repelle, josta taitaa sittenkin tulla koira. Samana päivänä nimittäin Repe teki seuraavat koiramaiset jutut ensimmäisiä kertoja eläessään: haukkui, ajoi takaa kissaa ja nosti jalkaa. Ja tämä ei ole aprillia!